Kaikella on tarkoituksensa

30.05.2017

Se, mitä tulee, se saa tulla. Elämää ei voi aina ennakoida eikä tulevaa ennustaa. Mutta kuinka usein pysähdyt miettimään tarkoitusta? Katsotko peruutuspeiliin ja sivuille vai kohti tulevaa? Kaikella on tarkoituksensa, kaikki eivät vain tunnista sitä.

Kasvatamme lapsemme löytämään oleellisen elämässä ja arkipäivässä. Näkemään olemisen merkityksen itselle ja muille. Vahvistamme ja rohkaisemme löytämään omat vahvuudet ja heikkoudet. Kehotamme kokeilemaan, onnistumaan ja epäonnistumaankin. Muistutamme, että se mikä tuntuu oikealta, usein on sitä.

Siivet kantavat kyllä! Mutta heti, kun lapsemme on yrityksemme, opit unohtuvat ja meistä tulee massakasvattajia - sellaisia vähän pidättyväisiä keskivertovanhempia, jotka nojaavat rajoihin ja rakkauteen, totuttuihin tapoihin ja naapurien käytäntöihin. Kysytään aina välillä, miten menee ja huolehditaan, että on pötyä pöydässä. Eletään ja ollaan niin kuin muutkin, tartutaan trendeihin turvallisen matkan päästä, ettei liikaa erottauduttaisi muista tai ainakaan mokattaisi (tai löydettäisi sitä, mikä tekisi meistä vielä onnellisempia).

Olet arvokkaampi kuin uskot. Yrityksesi on. Kerro se kaikille.

Entä, jos kasvattaisimme yrityksemme kuten lapsemme; lujasti, mutta lempeydellä. Hyväksyen, ettei joka pojasta tule jalkapalloilijaa, mutta maailman paras omassa lajissaan siitä voi tulla. Kertoisimme työkavereille, yhteistyökumppaneille ja asiakkaille mistä meidät on tehty ja näyttäisimme esimerkkiä. Uskaltaisimme elää ja tehdä virheitä, innostua ja kokeilla uutta.

Kasvu on muutakin kuin viivan alla, se on korviemme välissä; myös brändinvartijoina ja yrityspäättäjinä. Lapsemme löytävät kyllä oman tiensä, mutta yrityksemme vaativat siinä uskallusta, ohjausta, rohkeutta ja tekoja. Ennen kaikkea halua tehdä asiat uudella tavalla.

Kaikella ja kaikilla on tarkoituksensa. Suomi tarvitsee suunnannäyttäjiä - kasvattajia, kasvua ja tarinoita, joita kerrotaan vielä vuosien päästä.

Minkälaisen tarinan sinä kerrot?





Kaikki kirjoitettu jää elämään.
Valitse sanasi hyvin.

Tarvitsetko ideaa tai ihmistä?

Ota yhteyttä >>

MIKÄ EROTTAA TEIDÄT MUISTA? JÄÄKÖ TARINASI MIELEEN? OCH SAMMA PÅ SVENSKA.

Tilaa hissipuhe >>