Lekka.me | Blogi

19.09.2017

Aamulehti avasi mielenkiintoisen keskustelun sanojen ja kielen merkityksestä pääkirjoituksessaan, kun se ilmoitti aikovansa muuttaa omaa terminologiaansa: ”Olemme päättäneet olla kaikki ihmisiä”. Tekstissä viitattiin ammattitermeihin, jotka toimittajan mukaan eivät edistä tasa-arvoa parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi ”puhemies” on Aamulehden toimituksen käytössä jatkossa ”puheenjohtaja”.

Kiinnostava keskustelunavaus medialta, joka työkseen käyttää sanoja ja sitä kautta rakentaa mielikuvia ja niille merkityksiä yhteiskunnassamme.

Ja sitten somessa läikähti. Itse kommentoin keskustelua aamulla Facessa näin:

”Lentoemännästä lentohenkilö, lehtimiehestä toimittaja. Miksi yrittäjä on aina vaan yrittäjä, vaikka se loukkaa heitä, jotka saavat jotain aikaiseksi?

Kieli on jännä juttu. Se kertoo alkuperästä, historiasta, sanan syntyperästä ja sen aikaisesta maailmasta. Kulttuurista, joka on joskus ollut. Mutta mitä tämä keskustelu tästä ajasta kertoo? Siinä, missä voisimme keskittyä tekemään asioita fiksummin ja kunnioittamaan toisiamme nimeen ja sukupuoleen katsomatta, kompastumme termeihin ja titteleihin. No, onneksi on vielä heitä, joille teot ovat titteleitä tärkeämpiä.”

..ja sain nopeasti keskustelun syttymään: kieli on ennenkin kehittynyt, miksei nyt? Kyse on tasa-arvosta, mies-nais-näkökulmasta, vanhanaikaisista käsitteistä ja muutoksesta. Ammattiviestijöiden kyvystä nähdä sanavalintojemme vaikutus yhteiskuntaan ja sen arvoihin. Neekeri-sanaankin viitattiin. Ja sitten pari sovinistista sivallusta… Ymmärrätsä?

Ja ymmärränhän minä.

Sanojen muuttuminen vanhahtaviksi tai poistuminen on luonnollinen osa kielen kehitystä. Lainasanat tulevat jäädäkseen, nuorison sanavalinnat ja digiajan uudet kanavat muuttavat tapaamme viestiä. Kieli kehittyy ja hyvä niin. Mutta ei kai siinä, että joku kutsuu naista ammatissaan lakimieheksi ole oikeasti mitään rasistista (kiitos neekeri-viittauksen)?

Ymmärrän miksei mies halua olla emäntä tai miksi moni nainen on tyytyväinen työhönsä esimiehenä. Yhteiskunta muuttuu, tasa-arvo vaatii jatkuvaa työtä, ajatusmalleja on hyvä peilata jatkuvasti. Mutta - miksei samaa ponnistelua edellytetä näille tulkinnoille, joita sanoista tai titteleistä teemme? Sanat ovat tyhjiä ilman merkityksiä, jotka me itse niille annamme. Kai näitä tulkintojakin voi ravistella? Keskustelulla, joka vaatii lisäämään neutraaliutta vähän kaikkialle ympärillämme, määritämme ja väritämme sanoja ja ihmisiä lopulta enemmän kuin sanat tai ihmiset itse.

Suunnittelen työkseni yritysten kommunikaatiota. Valitsen uusia sanoja, möyhin vanhoja. Kirjoitan brändille sopivia ilmauksia, avaan yrityksen arvoja. Pohdin, mitä ”luotettava, rohkea ja vastuuntuntoinen” Oy Firma Ab:lle tarkoittavat. Yhtä tärkeää kuin valita sanansa hyvin on miettiä, mitä ne omistajalleen merkitsevät. Mitä sanat heistä kertovat, miten he sanansa kantavat? Miten arvoja edustavat, toiminnassaan konkretisoivat?

Muutos on merkityksellistä vasta kun siihen on selkeä yhteinen tavoite. Jos jokin ammattikunta kokee nimikkeensä olevan tasa-arvon tai uskottavuuden tiellä, sanavarastot ja tittelit uusiksi vaan. Ei siitä kukaan mieltänsä pahoita. Parhaiten muutos toteutuu, kun tarve sille syntyy sisältä päin.

P.S. Vanhalla kansalla oli käytössään yksi vielä tänäänkin toimiva sanonta: Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä.

Lue lisää aiheesta:

Aamulehden alkuperäinen juttu

Katleena Kortesuon blogi

Ellun Kanojen Kirsi Pihan puheenvuoro

Kielitoimiston sanakirja