05.09.2021
Jotenkin ironista, että Yrittäjän päivä osuu tänä vuonna sunnuntaille. Tosin kyllä yrittäjä saa tehdä pyhänä töitä, jos muistaa sitten välillä arkena levätä.
Miten sinä tasapainotat työn, vapaa-ajan ja perhe-elämän? Mä olen todella usein epäonnistunut siinä työn hyväksi, mutta pyrkinyt kuitenkin luomaan jotkut raamit, jotta tasapaino pysyisi. Lekan 3 prinsiippiä:
1. Kun on pakko painaa töitä, painetaan. Sellainen virka-aikaan itsensä pakottaminen ei toimi ainakaan silloin, kun dedis lähestyy tai työ vaan täytyy saada tehdyksi. Olen huomannut, että stressaannun enemmän siitä, että työ on tekemättä kuin siitä, että sitä on paljon. Inspiroiva työ ja mahtavat ihmiset ympärillä (Teamsin päässä!) myös tuovat energiaa silloinkin, kun kiire uhkaa ottaa niskalenkin. Mutta hei – siihen perään LEPO.
2. Priorisoi ja aikatauluta. Tämä ohje haluaisi kumoata ohjeen numero yksi. Mutta parhaimmillaan, kiireestä huolimatta, tiukka fokusointi sulkee kaaoksen pois mielestä ja auttaa keskittymään siihen, mitä kulloinkin teen. Ilman fokusoinnin taitoa olisin jo saanut vatsahaavan. Kun on xx asiakkaan päivä, on xx asiakkaan päivä. Muina päivinä on sitten muiden asiakkaiden päivä! Ja jokaisena päivänä on oltava myös perheen päivä.
3. Nauti elämästä ja juhli silloin, kun on aihetta. Mainostoimisto PHS:ltä copywriter-vuosinani saamani yksi parhaista vinkeistä oli, että silloin, kun onnistuu ja saavuttaa omia tavoitteitaan, pitää myös osata tuulettaa ja juhlia onnistumisia. Joten: POKS ja skool menneille ja tuleville! Opettele huomaamaan, kun onnistut ja oppimaan virheistäsi silloin, kun mokaat. Molemmat hetket ovat yhtä arvokkaita.
Mukavaa alkavaa työviikkoa!